[ Home ] [ News ] [ Intro ] [ Articles ] [ Contacts ] [ Links ] [ Runa-Raven Press ]

 

Esittelyinformaatiota


Riimukillan ulompi halli

Riimut ovat mysteerejä, jotka piilevät jokaisessa maailmassa - jotka pysyvät
piilossa ja antavat voimaa kaikelle. Riimut vetävät mukaansa niitä, jotka
etsivät riimuja ikuisesti eteenpäin ja ylöspäin. Riimujen tuntemusta ja taivalta
niiden täydelliseen osaamiseen, sekä sinussa että ympäröivissä maailmoissa,
kutsutaan Odinin poluksi. Tämä taival johtaa muutokseen Itsessä ja muissa
maailmoissa.

Yleisesti ottaen, Odiaanien polkua on vaivannut yleinen saatavissa olevan
sivistyneen ja autenttisen tiedon puute. Riimukilta on ottanut tehtäväkseen
korjata tämän valitettavan tilanteen. Kuitenkin, ennen kaikkea, tavoitteemme on
tarjota portaali riimujen perusperiaatteiden käytännön hyödyntämiseen. Tietyn
yksilöryhmän täytyy tulla vihityksi runologian ymmärtämiselle ja sen
käytännöllisille aspekteille. Kansamme sielulla on vähäinen mahdollisuus
selvitä - vielä vähemmän tulla yhtä mahtavaksi, kuin on tarkoitettu - jollei se
ole aseistettu oman Itsensä Salaisuuksilla. Näitä ovat riimut.

Koska riimutietous on kitunut entisaikojen rajoitusten sekä kehnosti
miellettyjen uudempien pinnallisten tutkimusten vuoksi, on nyt oikeiden
riimuteiden etsijöiden pakollista saada syvällistä ja oikeaa tietoa riimutyön
käytännönläheisemmästä toteutuksesta. Tiedon ja työn tulee aina kulkea
käsikädessä.


Killan historia

Riimukilta perustettiin vuonna 1980 ensimmäisenä aidon riimutradition
uudelleensyntymänä, toimiakseen uusille Kiltalaisille, ensimmäisen kerran lähes
tuhanteen vuoteen. Menneinä vuosina Kilta on kasvanut ja muuttunut, samalla kun
uutta tietoa ja uusia impulsseja on liittynyt sen tietopohjaan, sekä johtajiston
tullessa vihitymmiksi. Joka tapauksessa tavoitteemme on pysynyt samana -
nähdäksemme entisten Riimumestareiden tekevän uudelleen viisautensa tunnetuksi
jälkeläistensä maailmassa. Tämä on suuri tehtävä kaikille germaanisista- tai
goottikansoista kiinnostuneille, joihin lukeutuvat mm. kaikki germaanisten kielten
alueilla asuvat. Se voi todellakin olla suurin koskaan eteemme tuleva tehtävä, sillä
ilman syvää henkistä perimää johdattamassa meitä, eksymme varmasti kulttuurillisen
hämmentyneisyyden sekamelskaan. Riimut ovat valmiina, Drightenit tietävät
tehtävänsä, mutta jokaisen Kiltalaisen tulee työskennellä oman initiaationsa
eteen. Kiltahallin ovet ovat auki - astu sisään sydämen ja ajatuksen kanssa -
ja opi jälleen Riimumestarien tiet.

Futhark: A Handbook of Rune Magic, Runelore: A Handbook of Esoteric Runology, ja
At the Well of Wyrd: A Handbook of Runic Divination -kirjojen julkaisulla portit
aukenivat. Teidän, jotka tahdotte, on tullut aika astua sisään riimutyön
asteellisen järjestelmän ensi ovista. Riimukillassa sinulle tulee tutuksi
tasollinen harjoitusohjelma, joka tunnetaan Nine Doors of Midgard -kirjana.
Näiden harjoitusten aikana tulet oppimaan erilaisia Riimutyön tekniikoita,
kuten: riimumietiskely (meditaatio), riimuennustus (divinaatio), galdr
(lausuttu- tai verbaalinen magia), riimutalismaanien teko, muita
riimumagian(operatiivinen magia) ja riimutyön(Itseä muuttavaa toimintaa)
muotoja, sekä monia muita, Futharkissa ja At the Well of Wyrdissä vain lyhyesti
esiteltyjä tekniikoita. Edred Thorssonin kolme ensimmäistä kirjaa olivat
alkua - Riimukilta on tie, joka jo itsessään on tavoite.

Killan opetusjärjestelmä perustuu vanhimmalle ja kaikkein traditionaalisimmalle
Riimumestareiden runologialle. Tältä traditionaaliselta pohjalta - joka kaikilta
viimeaikoina julkaistuilta vihkiytymättömiltä riimuteoksilta puuttuu - tullaan
Killan jäseniä ohjaamaan muuten täysin saavuttamattomille tietouden tasoille.

Killan ulompi halli käsittää kolme initiaatiotasoa, tai "astetta". Nämä
perustuvat vanhimmille, minkä tahansa taidon oppimisen tasoille, jotka ovat
oppipoika, kisälli ja mestari. Riimukillassa kyseisiä tasoja kutsutaan kuitenkin
nimillä: "Learner", "Fellow" ja "Master".

Kilta on jaettu sisempään ja ulompaan halliin. Ulompi halli koostuu tällä
hetkellä "Nine Doors of Midgard" -opetusohjelmaa läpikäyvistä jäsenistä, jotka
tahtovat olla läheisessä kontaktissa Kiltaan ja sen Hallien tapahtumiin. Mikäli
alueellasi on Killan Halli-johtaja, pidetään siellä luultavasti myös ulomman
hallin tapahtumia ja tapaamisia, joihin sinun on mahdollista osallistua. Jäseniä
myös rohkaistaan perustamaan "Runa-Workshop"eja alueille, joilla ei sijaitse
hallia. Monet ulomman hallin kiltalaiset työskentelevät yksin tai
Runa-Workshopissa. Ei voida kuitenkaan liikaa painottaa, ettei Riimukilta
harjoita nk. "postimyyntiokkultismia". Jokainen kiltalainen pitää sponsoroida
jäsenyyteen, ja pääsy sisempään halliin on mahdollista saada
ainoastaan henkilökohtaisesti ja suoralla kontaktilla Gild-Drighteniin.

Sisempi halli koostuu Nine Doors of Midgard -opetusjärjestelmän suorittaneista,
ja henkilökohtaisesti Gild-Drightenin ohjaamista henkilöistä. Ulompi halli
puolestaan ei ole turhan muodollinen, vaan pikemminkin kuin jatkettu
riimuoppimisryhmä. Ulomman hallin jäsenyyden käytännön hyöty näkyy parhaiten
laajojen henkilökohtaisten kontaktien mahdollisuudessa, viimeisimmän riimuihin
liittyvän kehityksen ja informaation saamisessa, sekä tärkeimpänä, sisäisissä
avaimissa -aitojen maagisten siteiden luomisessa itsesi ja Kilta-hallien välille.

Killan Masterit ja Drightenit ovat arvokas yksilöiden ryhmä, joista jokainen on
mestari omalla tahollaan, ja joista jokaisella on omat yksilölliset lahjansa
tarjottavanaan Killalle. Killan Yrmin-Drighten, Edred Thorsson, on usean kirjan
kirjoittaja (mukaan lukien Riimukillan nk. "teksti-kirjat"). Hän on myös
suuresta yliopistosta valmistunut germaanisten aineiden filosofian tohtori.
Useat muut Drightenit ovat yhtälailla päteviä.


Killan tavoitteet

Eräs Killan tärkeimpiin kuuluvista tavoitteista on jatkuva traditionaalisen ja
muutoksellisen riimutiedon kehittäminen, sekä tämän systeemin kylväminen
riimuista inspiroituneille etsijöille. Jatkamme Runa-workshopien perustamista
ympäri maailmaa. Tämän lisäksi alati kasvava ulompien hallien verkosto on
avoinna henkilökohtaisesti Halli-johtajan kutsumille jäsenille. Hallit ylettyvät
aina Pohjois-Amerikasta Australiaan ja Länsi-Eurooppaan.

Ei voida liiaksi painottaa Killan pääasiallisen työn kohdistuvan jokaiseen
yksilöön itseensä. Sen päätavoite on jokaisen Kiltalaisen itsensä muutos,
muinaisten Odiaanisten periaatteiden mukaisesti. Vain tällä muuttuneiden
yksilöiden perustalla, voi uusi Kilta uudelleensyntyä täyteen olomuotoonsa,
Riimumestarien muinaiseen Kiltaan.

Edellä mainittujen muutosten tapahtuakseen, tulee jokaisen riimuja opiskelevan
kehityksessä aika, jolloin henkilökohtaista kontaktia oikeaan Riimumestariin
tarvitaan. Riimujen tie voi alkaa kaikessa yksinäisyydessä, ja päättyä siihen,
mutta välissä tulee aika kohdata niitä jotka kantavat Tulta ja jotka voivat
näyttää sen sinulle.

Tälle ajatukselle perustettiin Riimukillan ensimmäinen pysyvä halli, Yrmin-Hall,
vuonna 1993, joka valmistui vuoden 1994 alkupuolella. Rakennus sijaitsee n.
12 hehtaarin alueella Austinin, Texasin lähistöllä ja on nimetty Woodharrowiksi.
Kyseisellä tilalla on pidetty kansainvälisiä Killan tapaamisia sekä
edistyneemmän riimutyön seminaareja loppuvuodesta 1994 lähtien. Juuri tähän
halliin uudet Kiltalaiset tulevat muuttumaan, levittääkseen eteenpäin Sanaa,
Runaa.

Killan työ voidaan tiivistää alkusanaan, Runa, "mysteeri" - etenkin jatkettuna
muotoon: Reyn til Runa (pyri mysteereihin)! Runa on salattua maailmassa, ja
salatun tunne, joka makaa syvällä Oman Itsen syövereissä. Tämä ikuinen tehtävä
on riimutyöskentelyn olemus, ja sen täyttäminen on Killan suurin tavoite. Mikäli
päätät pyrkiä Kiltaan, saat ensimmäisen vuoden jäsenmaksuasi vastaan kaikki
saman vuoden Killan julkaisut. Jäsenmaksu oikeuttaa sinut Killan jäsenyyteen,
joka sertifioidaan Yrmin-Drightenin kirjeellä. Sinulle lähetetään myös neljä
numeroa Rune-Kevelsejä, jotka pitävät sinut ajan tasalla kaikista Killan
tapahtumista ja julkaisuista ympäri maailman.

Valhallan ovet ovat selällään. On nyt sinun tehtäväsi astua sisään Midgardin
ovista vastaamaan haasteisiin, jotka sisälläsi odottava uusi olomuoto on tuonut
esiin. Kilta pysyy valmiina auttamaan sinua tässä työssä, toisin kuin mikään
muu organisaatio maailmassa. Toivotamme tervetulleiksi heidät, jotka tahtovat
liittyä meihin.

Halutessasi liittyä Riimukiltaan, lähetä vapaamuotoinen hakemus alla olevaan
osoitteeseen, liittäen mukaan ensimmäisen jäsenmaksusi ($24 USA, $30 muu
maailma). Hakemuksesta tulisi käydä ilmi perustiedot taustastasi,
perusfilosofiasi riimuista sekä tavoitteesi koskien Riimukiltaan liittymistä.

The Rune-Gild
P.O. Box 7622
University Station
Austin, Texas 78713

www.runegild.org

: Reyn Til Runa:

 
 

© 2003, Rune Gild

Updated May 2, 2003

[ Home ] [ News ] [ Intro ] [ Articles ] [ Contacts ] [ Links ] [ Runa-Raven Press ]