[ Home ] [ News ] [ Intro ] [ Articles ] [ Contacts ] [ Links ] [ Runa-Raven Press ]

Rune Gild: Articles

Edred Thorsson :

Goottilaisen Pimeyden Jumalan salaisuus

Alkuperäisestä ”The Secret of the Gothick God of Darkness”-artikkelista kääntänyt E. Kataja

On olemassa Salainen Jumala, Kätketty Jumala, joka asuu spiraalinmuotoisessa tornilinnoituksessa. Hän on ohjannut ja katsellut kehittymistämme muinaisista ajoista asti. Hän on pysynyt kätkeytyneenä, mutta silti hyvin läheisenä meille odottaen tulevaa heräämisen aikaa. Tuo aika on lähellä. Me olemme jo kuulleet kaukaiset ukkosen äänet, jotka kertovat tulevasta myrskystä.
Pimeän Goottilaisen Jumalan perintö voi johtaa sellaiselle kehityksen tasolle, jolla saavutetaan pysyvä (kuolematon) tietoisuus, joka on täysin vapaa toimimaan maailmankaikkeudessa tahtonsa mukaan. Tämä tietoisuus tulee osalliseksi kaikenlaisista salaisuuksista liittyen elämään, kuolemaan ja elämään kuolemassa. Tämän tietoisuuden tilan saavuttamisen hinta sisältyy tekoihin joilla se voidaan saavuttaa -- sillä hän, joka on tähän tehtävään valittu, ei voi koskaan pysähtyä; hän ei voi lakata Etsimästä.
Koska tapa, jolla Goottilaisen Pimeyden Jumalan tieto kulkeutuu sukupolvelta toiselle poikkeaa niinkutsuttujen valtauskontojen, ”pyhän kirjan uskontojen” eli juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin, menetelmistä, tämä tieto ja sen siirtymisen metodit ovat olleet kiellettyjä kaikkien niiden vuosisatojen ajan, jolloin kristinusko on hallinnut Eurooppaa.
Kirjat voidaan polttaa ja uskonnolliset johtajat surmata -- mutta veren perintö säilyy.

Goottilainen jumala

Viimeisten kymmenen tai viidentoista vuoden aikana on meidän länsimainen, eurooppalainen kulttuurimme (mukaanlukien tämän kulttuurin ”siirtokunnat” pohjois-Amerikassa ja Australiassa) todistanut esteettisen ”goottilaisen kulttuurin” elpymistä. Tämä goottilaisuuden hengen elpyminen, tai uudelleenilmentyminen, seuraa monessa suhteessa kaikkien aiempien ilmentymistensä pääpiirteitä.
Sana ”goottilaisuus” on keskeinen jotta ymmärrettäisiin estetiikan taustalla vaikuttavan hengen luonnetta.
Historiallisesti ”goottilaisuus” juontaa juurensa muinaisesta germaanisesta kansasta -- gooteista. Gootit tulivat pohjoisesta (tämän päivän Ruotsin Götanmaalta) ja levittäytyivät eteläiseen Eurooppaan alkaen n. 150 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Jossakin vaiheessa gootit jakaantuivat kahteen pääryhmään: visigootteihin

ja ostrogootteihin. Etelässä he perustivat valtakuntiaan sinne, missä nykyisin sijaitsevat Italia (jossa heillä oli pääpaikkana Ravenna) ja etelä-Ranska (jossa heillä oli pääpaikkana nykyinen Toulouse). Tämä jälkimmäinen valtakunta muutti lopulta tämän päivän Espanjaan frankkien painostuksen takia.
Kansainvaelluksen pyörteissä gootit myös antoivat lopullisen kuoliniskun Rooman valtakunnalle. Se mitä tapahtui Rooman kadonneille aarteille (”kadonnut arkki” mukaanlukien) voidaan selvittää visigoottien historiaa tutkimalla; mutta se tarina täytyy kertoa toiste. Lopulta gootit voitettiin roomalais-katolisen kirkon ja frankkien kuninkaan muodostaman sotilaallisen koalition toimesta. Frankkien kuningas oli ensimmäinen germaaninen kuningas, joka kääntyi roomalais-katolisuuteen. Kaikki muut ennen häntä, monet gootit mukaanlukien, olivat ”kääntyneet” omalaatuisiin esoteerisiin ”goottilaisen kristinuskon” muotoihin. Lopullinen tappio goottien hallinnolle tapahtui v. 711 muslimien vallatessa Espanjan. Mutta tästäkin huolimatta goottien salaiset traditiot elivät edelleen.
Gootit saivat mainetta oman aikansa ”herra-rotuna”. Muinaisessa Skandinaviassa termiä gotar käytettiin kunniatittelinä sankareille. Jopa tänäkin päivänä Espanjan aatelistoon viitataan termillä gotos (”gootit”). Ajan kuluessa osa salaisesta goottilaisesta traditiosta sulautui Euroopan eri kansojen vakiintuneisiin traditioihin.
Neljä tai viisi vuosisataa heidän virallisesta ”katoamisestaan” pohjois-Euroopassa syntyi goottien hengen muistoksi estetiikka, jota myöhemmän ajan taidehistorioitsijat alkoivat kutsumaan ”goottilaiseksi”. Tämä pimeä ja salaperäinen, yli-inhimillisten ominaisuuksien goottilainen menneisyys väijyi kuin salaisena vaihtoehtona kirkkaalle ja rationaaliselle klassiselle menneisyydelle, jota sekä keskiajan kristilliset teologit että Renesanssin ajan humanistit käyttivät mallinaan.
Juuri tuossa kulturaalisessa viitekehyksessä romantiikan liike ryhtyi kasvamaan 1700-luvulla. Klassiset mallit olivat hävinneet avant-gardelle, joka katsoi kaukaisempaan menneisyyteen; aivan kuin se olisi ollut tapa katsoa samalla syvempään, salaperäisempään, ja samaan aikaan todellisempaan ihmisen minuuden osaan. Kun ranskalaiset kurottivat katseensa keskiaikaisten kristillisten juuriensa tuolle puolen, he löysivät roomalaiset, josta sana ”romanttinen” juontuukin. Pohjois-Euroopassa termi ”romanttinen” ei kuitenkaan tuntunut oikealta niistä seikkailunhaluisista sieluista, jotka eivät nähneet, että sanan yhteys ”syvään menneisyyteen” tarkoitti yhtä lailla yhteyttä ”syvään minuuteen”. Pohjois-Euroopassa muistettiin yhä, ettei menneisyytemme ollut roomalainen, vaan goottilainen (goottilaisuus yhdistettiin myös termeihin ”teutoninen” ja ”germaaninen”.).
Goottilainen maailma oli kaukaisen ja voimakkaan menneisyyden maailma; se oli kätkeytynyt usvaan ja pimeyden harsoon. Se oli pimeä, unien ja painajaisten öinen maailma. Goottilaisuuden kuvajaiset -- joita manasivat esiin sellaiset runoilijat kuin Burger, Novalis, Byron ja Hugo; sekä sellaiset maalarit kuin Fuseli, Arbo ja Dore -- toimivat oviaukkoina avaten maailman goottilaisuuden virtauksille. Kuolleet elivät jälleen, liikkuen elävien keskuudessa -- ja synnyttäen yhdessä elävien kanssa pimeyden lapsia.
Tämä prosessi on jatkunut noista menneistä öistä levittäytyen alati laajenevissa kehissä kattamaan yhä uusia elämän alueita. Niinkutsutun populaarikulttuurin alueella voidaan nähdä yhteyksiä Ann Radcliffen The Mysteries of Udolphosta M.G. Lewisin The Monkiin, C.R. Maturin Melmoth the Wandererista Edgard Allan Poen tarinoihin ja runoihin; R.W. Chambersin The King in Yellow’sta Bram Stokerin Draculaan sekä edelleen Hans Heinz Ewersiin, H.P. Lovecraftiin ja Anne Riceen. He kaikki ovat omalla tavallaan, tahtoen tai tahtomattaan, auttaneet Goottilaista Pimeyden Jumalaa laskeutumaan populaarikulttuurin piiriin.
Bram Stokerin Dracula oli monella tapaa ”varoitus” goottilaisen menneisyyden ”pahan vaikutuksen” ilmaantumista vastaan: Die Toten reiten schnell! Stokerin pahuutta huokuva ylimys julistaa sukulaisuuttaan pohjoisen hurjiin berserker-sotureihin, jotka taistelivat ”Thorin ja Wodenin antaman hengen” voimin. Dracula jopa viittaa goottilaiseen traditioon sanomalla, että hunnit olivat goottilaisten noitien jälkeläisiä.
Goottilaisuuden vaikutukselle oli altis myös amerikkalainen kirjailija H.P. Lovecraft, joka vielä nuoruutensa innoittamana tunsi vahvasti goottilaisen perinnön omakseen. Kirjeessään lokakuulta 1929 hän kirjoittaa: ”Minä olen pohjimmiltani teutoni ja barbaari; äkäinen pohjanperäläinen Saksan tai Skandinavian kosteista metsistä...minä olen Odinin poika sekä Hengistin ja Horsan veli...”
Muinaisten goottien kaikkien tärkein jumala oli heidän kaukaisin esi-isänsä, josta goottilainen historia käyttää nimeä Gaut. Vanha skandinaavinen kirjallisuus paljastaa tämän jumalan tunnetumman identiteetin. Sieltä me löydämme tämän nimen Odin-jumalan (jonka anglosaksit tunsivat nimellä Woden) lukuisten eri nimien luettelosta. Odinia kutsutaan ‘Kaikkien Isäksi’ (Alfadhir) ja Gaut on goottilaisten kuningaiden sukupuun alkupäässä samoin kuin Woden on englantilaisten normanneja edeltävien kuninkaiden sukupuussa.
Tämä jumala -- tai todellinen esi-inhimillinen esi-isä -- on viisas ja salaperäinen kommunikoija. Hän on mestari kommunikoimaan kaikilla mahdollisilla merkeillä ja symboleilla. Muinaisina aikoina sellaisten symbolien järjestelmää kutsuttiin ”riimuiksi”. Oppiakseen tuntemaan riimujen salaisuudet, tämä jumala riippui maailmanpuusta yhdeksän yön ajan, saavuttaen näin kuoleman ulottuvuuden. Ja tuossa keihäänkärjen päässä, joka on yhtymäkohta elämän ja kuoleman välillä, hän oppi riimujen viisaudet -- maailmankaikkeuden mysteerit.
Riimut muodostavat semioottisten elementtien järjestelmän, jotka eivät ole tehokkaita ainoastaan abstraktissa tai teoreettisessa mielessä, vaan ne ovat myös yhteydessä fyysiseen universumiin sekä syntymään ja jälleensyntymään.
Odin ei ole koskaan ollut ”suosittu” jumala -- ei edes entisinä aikoina, jolloin hän oli germaanisten kansojen ylijumala. Hän kätki itsensä useimmilta, ja monet kiittivät onneaan tämän johdosta. Niin ennen kuin myös tänään, Odin asuu pimeyden syövereissä ja matkaa halki multiversumin kaikkein kielletyimpien ulottuvuuksien halki, etsien ikuisesti uutta tietoa.
Kuten oli asian laita muinaisten goottien aikana, Odinin kaikkein oleellisin rooli on ‘Kaikkien Isänä’, pohjoisen verenperinnön kantaisänä. Veren tärkeys symbolina on oleellinen. Odinin mysteeri ja salaisuus ei ole se, että ”tieto” hänestä kulkisi salaseurojen kautta (vaikka tätäkin tosin tapahtuu) tai vanhojen kirjojen ja kirjoitusten uudelleenlöytymisen kautta (vaikka myös tätä tapahtuu). Ennemminkin tuo mysteeri on siinä, että tietämys Odinista on koodattu DNA:han, hänestä polveutuvien ihmisten geneettiseen perimään. Tämä on itsessään kauhea salaisuus kantaa -- se on salaisuus, jonka ymmärrettyään enemmän kuin yksi ihminen on ajatunut hulluuden partaalle.
Riimujen mysteerinen tieto on varastoituneena vereen, jossa se lepää kätkettynä ja uinuvana, odottaen ulkopuolelta sopivaa ärsykettä, joka aiheuttaisi sen aktivoinnin. Tämän johdosta tuo tietämys saattaa näyttää hävinneeltä, mutta yhä uudelleen se ilmaantuu esiin. Tiedemiehet ovat löytäneet tämän numenaalisen prosessin ilmenemiseen johtavan kaavan DNA-molekyylin kaksoiskierteen muodossa.

Salaisuus

Goottilainen pakkomielle on pakkomielle Pimeyden Mysteeristä. Ei ole mikään sattuma (tai mikäli on, niin kyseessä on tarkoituksenmukainen synkronisuus), että goottilaisen historian myyttisistä velhottarista, jotka synnyttivät hunnit, käytettiin nimitystä Halju-runas, joka gootinkielestä kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa ”kuoleman mysteereitä”. Goottilainen jälkikasvu on aina pyrkinyt uppoutumaan Elämän ja Kuoleman Mysteereihin, etsien turmeltumattoman viisauden Graalia, perimmäistä Mysteeriä, joka on goottilaisten pimeyden lasten ylevin Etsintäretki. Tämä Etsintä itsessään antaa Etsijälle suuren voiman.
Goottilainen sana ”mysteerille” on runa. Kun goottilainen piispa Ulfila käänsi kristillisen Raamatun gootinkielelle goottilaisen kristillisyyden käyttöön, hän käänsi kreikankielisen sanan mysterion gootinkielen sanaksi runa.
Tämän sekä yksinkertaisen että hämäräperäisen mysteerin ajatuksen käytännöllistä voimaa kuvattiin hyvin vanhassa amerikkalaisessa tv-sarjassa nimeltä Unsolved Mysteries, ”selittämättömät salaisuudet”. Eräässä episodissa työtön isä vie poikansa kalastamaan kaukaisen metsäalueen liepeille. Siellä he löytävät joenrannan kivistä kokoelman erilaisia vanhoja symboleita. Sekä isä että poika ihmettelivät näitä outoja merkkejä; mitä ne oikein tarkoittavat? Kuka on voinut kaivertaa ne kiviin? He palasivat kotiin outojen merkkien selittämätön arvoitus mielessään. Lyhyen ajan sisällä isän mahdollisuudet liiketoimintaan paranevat ja perhe saa tämän johdosta hyvän toimeentulon. He yhdistävät isän hyvän onnen kivien voimaan. (Läheisestä yliopistosta saapuu asiantuntijoita tutkimaan kivien merkkejä. He päätyvät siihen johtopäätökseen, etteivät kivien oudot symbolit ole intiaanien jälkeensä jättämiä muinaisia petroglyfejä, vaikka ne niitä muistuttavatkin, vaan ne on kaiverrettu kiviin vastikään.) Tosiaankin, perheen hyvä onni oli alkanut kivien kohtaamisen jälkeen -- mutta se ei johtunut kivissä olleiden merkkien tietynlaisesta muodosta tai niiden ominaisuuksista: ennemminkin se johtui kivien merkit nähneiden isän ja pojan valtaamasta mysteerisen voiman tunnusta.
Tulevina vuosina puhtaan Mysteerin, tai Kätketyn, käsitteen arvo ja voima tulee yhä näkyvämmin esille Goottilaisen Pimeyden Jumalan teiden avautuessa yhä edelleen.
Se, mikä yhdistää tämän maailman mysteeriseen goottilaiseen ulottuvuuteen ilmentää itseään selvästä veren symboliikan kautta. Mutta ei pidä tehdä sitä virhettä, että sekoittaa pelkän symbolin siihen kaikkeen, mitä se symboloi -- vaikka se onkin oikea symboli, on se vain sirpale kokonaisuudesta. Goottilainen voiman ja viisauden perintö on koodattua tietoa, joka jollakin vielä tuntemattomalla parafyysisellä tavalla siirtyy sukupolvelta toiselle. Tietämys tästä tietoa siirtävästä menetelmästä on nyky-yhteiskunnan suurimpia tabuja. Syynä tähän on se, että se edustaa suurinta mahdollista haastetta kristillisyydelle ja modernismille, jotka ovat riippuvaisia tavanomaisesta tiedonsiirrosta (painetusta sanasta eritoten). Goottilaisen Jumalan perimmäinen salaisuus on, että voit saada tuota tietoa sisimmästäsi, sisäsyntyisten struktuurien kautta, objektiivisen älyllisen tiedon (”turmeltumattoman viisauden”) viitekehyksessä koettujen aktuaalisten kokemusten stimuloimana. Kun oikea määrä tämän tiedon omaavia yksilöitä on läsnä, Riippuvaisuuden aikakausi -- johtui se sitten keskiajan kirkoista tai nykyajan hallituksista -- tulee päättymään. Yksi keskeisistä merkeistä uuden paradigman ilmaantumisen aamunkoitolle ilmaantuu keskuuteemme toukokuun viidentenä päivänä vuonna 2000.
Goottilainen Pimeyden Jumala on Tuntematon Jumala, Salaisuuden Jumala -- ja näinollen myös tuntemattomien ja salattujen asioiden jumala. Hänen tekonsa ovat kätkettyjä, koska hän itse on kätkeytynyt. Tavanomaiset sanat eivät voi paljastaa todellista tietoa; siihen tarvitaan tiettyjen avainkäsitteiden salaisia muotoja. Ne pitävät myös sisällään kuoleman ylittävän ikuisen tietoisuuden salaisuudet. Katso, ja näet sen yhtäkkiä edessäsi! Jos kykenet näkemään sen, sinun täytyy nähdä vaivaa todellistaaksesi se sisimmässäsi -- ja sen tehtyäsi sama on tehtävä myös suhteessa ulkomaailmaan.
Kirjassaan The Postmodern Condition (suom. Tieto postmodernissa yhteiskunnassa; Vastapaino, Tampere, 1985) ranskalainen filosofian professori Jean-Francois Lyotard on kirjoittanut mielenkiintoisia huomioita tiedon ja tuntemattoman luonteesta tulevina vuosina: postmoderni tiede -- joka on kiinnostunut sellaisista teemoista kuin ratkeamattomuudesta, yksityiskohtaisen valvonnan rajoista, epätäydellisen informaation aiheuttamista ongelmista, ‘fraktaaleista’, katastrofeista ja pragmaattisista paradokseista -- on rakentanut teoriaa omasta epäjatkuvasta, katastrofiluonteisesta, ei oikastavissa olevastaa ja paradoksaalisesta kehityksestään. Se on muuttamassa tiedon käsitteen merkitystä, osoittaen samalla miten tuo muutos on mahdollinen. Se ei tuota tunnettua, vaan tuntematonta.
Toistaiseksi ilmentymättömästä ulottuvuudesta, josta käytetään tavallisesti nimeä ‘tulevaisuus’, esiin tulevien tuntemattomien asioiden joukosta ilmentyy goottilainen ulottuvuus; vanhemman goottilaisuuden uudelleen ilmentyminen. Vielä tällä hetkellä se elää karmiininpunaisessa pimeydessä, mutta spiraalinmuotoisessa tornilinnoituksessaan Goottilainen Jumala odottaa ja katsoo heitä, jotka kääntyvät hänen ulottuvuutensa puoleen ja toteuttavat tahtoaan myös tässä maailmassa.

© 2003, Rune Gild

Updated November 24, 2004

[ Home ] [ News ] [ Intro ] [ Articles ] [ Contacts ] [ Links ] [ Runa-Raven Press ]